Bodhisattva-ihanne on kuin kutsu, joka ulottuu syvälle ihmisen mieleen ja sydämeen. Se on ajatus, joka haastaa meidät pohtimaan elämämme merkitystä ja suuntaa vähän laajemmin kuin omien tavoitteiden saavuttaminen tai oman onnen tavoittelu. Kathleen H. Dockett tuo esiin käsitteen ”bodhisattva-imperatiivi”, joka kuvaa tätä syvää sisäistä tarvetta toimia – ei pelkästään oman hyvinvointimme, vaan myös muiden hyväksi.

Miten tämä näkyy arjessa?

Kuvitellaan vaikkapa työyhteisö, jossa on henkilö, joka tekee työnsä hyvin mutta myös auttaa mielellään kollegoitaan. Hän ei pelkästään aja omia etujaan, vaan haluaa, että koko porukka menestyy. Tässä on helppo nähdä pieni kipinä bodhisattva-ihanteesta: myötätunto ja halu tukea muita syntyvässä toiminnassa.

Tai vaikkapa naapuri, joka huomaa yksinäisen vanhuksen ja tarjoaa apuaan, ei siksi että siitä saisi jotain itselleen, vaan aidosta halusta helpottaa toisen elämää. Tämä on sitä bodhisattvan henkeä, joka laajenee omasta minästä kohti laajempaa yhteisöä.

Yhdeksäs elämänolotila – myötätunto käytännössä

Nichiren-buddhalaisuudessa tätä ajatusta kutsutaan yhdeksänneksi elämänolotilaksi. Se on eräänlainen myötätunnon tila, jossa ei tyydytä pelkästään oman valaistumisen tavoitteluun, vaan halutaan kantaa vastuuta myös toisten valaistumisen mahdollistamisesta. Tämä ei ole helppoa, eikä aina mukavaa, sillä se vaatii meiltä omien mukavuusalueiden ylittämistä ja kärsivällisyyttä muiden suhteen.

Bodhisattvan lupaus ja maailman parantaminen

Bodhisattvan lupauksen ytimessä on ajatus, että valaistuminen ei ole täydellistä, jos sen on saavuttanut vain itselleen. Se muistuttaa meitä siitä, että todellinen vapaus kantaa vastuuta ja halua auttaa myös muita. Nichiren Daishoninin opetuksissa tämä näkyy konkreettisesti pyrkimyksenä levittää Nam-myoho-renge-kyo -lakia (Mystinen Laki), jotta koko maailma voisi kokea rauhan ja onnellisuuden.

Voisiko bodhisattva-ideaa soveltaa nykyaikaan?

Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ihmiset eri puolilla maailmaa kamppailevat ilmastonmuutoksen, eriarvoisuuden tai sairauksien kanssa. Pienikin teko – vaikkapa oman kulutuksen vähentäminen, vapaaehtoistyö tai toisen tukeminen vaikeina hetkinä – voi olla osa tätä laajempaa bodhisattva-toimintaa. Se on kuin ketjureaktio, jossa yhden ihmisen myötätunto leviää ympäristöönsä.

Lopuksi: pieniä tekoja ja suurta merkitystä

Bodhisattva-ihanne ei vaadi meitä muuttumaan pyhimyksiksi, vaan rohkaisee meitä etsimään ja löytämään merkityksen arjen teoista. Kun teemme valintoja, jotka eivät tyydytä vain itseämme, vaan avaavat ovia myös toisten onnellisuuteen, rakennamme maailmaa, jossa on tilaa myötätunnolle ja yhteisöllisyydelle.

Ehkäpä juuri tässä, pienissä teoissa ja aidossa välittämisessä, näemme bodhisattvan henkisen voiman kirkkaimmin.

---